Wednesday, January 5, 2011

Lapsilisän pitää kuulua myös köyhille perheille

Lapsiperheiden köyhyys on Suomessa miltei kolminkertaistunut 15 vuodessa. Tampereella pienituloisten asuntokuntien määrä lähentelee jo 20 prosenttia. Tämä näkyy lukuisina sosiaalisina ongelmina ja on omiaan rajoittamaan pienituloisten lapsiperheiden toimintakykyä. Köyhyys näkyy turhan usein muun muassa perheen kriisiytymisenä, joka pahimmillaan erottaa lapset vanhemmistaan. Joka kolmas huostaanottoon joutunut perhe elää köyhyysrajan alapuolella. Tuloerojen kasvu, työttömyyden nousu ja pienituloisten riittämätön tukeminen ovat kasvattaneet Pirkanmaalla kymmenientuhansien lapsiperheiden ahdinkoa.

Toimeentulotukiluukku on viimesijainen paikka saada yhteiskunnalta tukea. Sinne harva haluaa vapaaehtoisesti - moni ei mene pakollakaan. Syynä on muun muassa häpeä. Häpeä siitä, että ei pärjää. Lapsiperheissä mietitään tälläkin hetkellä, että miten sitä pärjäisi. Heitä, jotka joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen, nöyryytetään entisestään vähentämällä lapsilisän osuus toimeentulotuen määrästä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kaikista köyhimmät perheet eivät ole oikeutettuja lapsilisään, mikäli he joutuvat toimeentulotuen varaan.

Meidän pitäää havahtua käyttämään kaikki mahdolliset keinot lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Yksi tärkeimmistä on köyhyyden vähentäminen. Köyhyyttä vähentämällä parannamme ihmisten toimintakykyä, annamme mahdollisuudet säälliseen arkeen ja säästämme rahaa sosiaali- ja terveydenhuollosta.

Lapsilisäriisto pitää korjata lailla, mutta ennen sitä kuntien on syytä ottaa käyttöön järjestelmä, joka ei ota lapsilisää pois toimeentulotukea myönnettäessä. Jokainen lapsi on lapsilisänsä ansainnut - on sitten vauras tai köyhä.

0 kommenttia: